keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Suoritamme työssäoppimista Soda Tv –nimisessä yrityksessä. Soda Tv itsessään tekee videotuotantoja (mainoksia, kokkiohjelmia jne.), mutta meidän työkuvamme sisältää pääasiassa graafista suunnittelua. Toimiston yläkerrassa on iso avokonttori, jossa työskentelee normaalisti n. 10 ihmistä erilaisten projektien parissa. Yläkerrassa sijaitsee myös ”akvaario”, jossa kokoustetaan asiakkaiden ja tiimiläisten kesken. Yläkerrasta löytyy siis tietokonetilat ja taukohuone, alakerrassa puolestaan sijaitsee studiotilat videokuvausta varten. Itse tilat on kauniisti sisustettu ja viihtyvyys siltä osin on kyllä 10+.
Ensimmäisenä päivänä meidät pistettiin istumaan akvaarioon tunniksi, ilman mitään ohjeita tai työtehtäviä, liekköpä ollut jonkinlainen testi… Tunti testiä ja sitten meille jopa tultiin puhumaan! Unai selitti perinteiseen espanjalaiseen tapaan nopeasti (aika-arvio: noin puoli minuuttia). Väärinymmärryksiltä ei oikeastaan voinut välttyä… Unailla oli palaveri, joten tarkentavat kysymykset piti esittää sähköpostitse. No, selvyyttä ei oikein vieläkään tullut... Kolmas kerta (tai ohjeistus) toden sanoi, ja lopulta pääsimme yhteisymmärrykseen siitä, mitä teemme. Työtehtävänä oli suunnitella uusi layout nettisivuille eräälle espanjalaiselle yritykselle.
Ennen varastona toiminut työpisteemme (salikengät ja vaatteet odottavat yhä ottajaansa) sijaitsee yläkerran takimmaisessa nurkassa, joten muiden kanssa emme ole vieläkään päässeet oikein juttusille. Tosin yksi mies lounastaa kanssamme samaan aikaan ja hän toivottaa aina hyvää ruokahalua ja sanoo lähtiessään heipat. Muut lounastavat myöhään iltapäivällä (mitä nämä oikein vetää aamupalaksi, että selviävät hengissä sinne asti??) omaan tahtiinsa. Uusia ystäviä ei työpaikalla olla siis ainakaan vielä saatu. Vaikka tämä ronskisti kirjoitettuna ehkä kuulostaa hauskalta, ei ärsytykseltä tai harmitukselta olla vältytty. Se, ettei kukaan ole kertonut talon tapoja tai sitä, mitä meiltä täällä odotetaan, vaikeuttaa sekä työntekoa että ihan paikalla olemista. No, onhan tässä vielä kolme ja puoli viikkoa aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti