Keskiviikkoisin Museo de Bellas Artes de Bilbaoon on ilmainen sisäänpääsy, joten päätimme säästää lipun hinnassa, ja mennä silloin. Ei huono päätös ottaen huomioon, että emme kumpikaan liiemmin museo-ihmisiä ole. Eikä tämä(kään) vierailu aiheuttanut suurta inspiroitumista...
Bellas Artesissa on kaksi erilaista puolta: kaksi vaihtuvaa ja yksi pysyvä näyttely. Vaihtuvalla puolella oli tällä hetkellä saksalaisen Markus Lüpertzin ja bilbaolaisen Mikel Díez Alaban näyttelyt. Pysyvällä puolella puolestaan oli esillä eri tyylikausien teoksia. Suurimmaksi osaksi näyttelyt koostuivat maalauksista, mutta joukkoon mahtui myös esimerkiksi veistoksia (ja 5x5metrin kokoinen teos, joka koostui lattialla lojuvista taulujen kehyksien palasista... Jollakin taiteilijalla tainnut mennä hermot).
Teokset, joista oikeasti pidimme edes jollain tasolla, löytyivät Mikel Díez Alaban näyttelystä. Värikkäät teokset eivät läheltä katsottuina näyttäneet muulta, kuin satunnaisilta väriläiskiltä, mutta kauempaa katsottuna niistä muodostui kuvia. Muut näyttelyt aiheuttivat lähinnä "ööh" – huokailuja ja pohdintaa siitä, että onko tämä nyt sitä taidetta. Ehkä me ei vaan ymmärretty...
Perjantaina menimme tutkimaan lisää taidetta, kun Guggenheimissä järjestettiin Art After Dark –tapahtuma. Tapahtuman aikana museossa esiintyvät tunnetut espanjalaiset dj:t ja tarjolla on myös juomista – loistava idea! Art After Dark järjestetään noin kuukauden välein ja liput tapahtumaan maksoivat 15€.
Guggenheimin aula oli varattu näille erityisjärjestelyille, muuten museo oli normaalissa käytössä. Guggenheimissa olleet teokset todellakin olivat nykytaidetta: ensimmäiseksi tutustuimme suuressa salissa oleviin levyihin, jotka muodostivat ikään kuin labyrintin. Teos ei herättänyt sen kummempia tunteita, kuin että olisipa hyvä leikkiä piilosta täällä... Yläkerrassa sijaitsi vastaavanlaisia tilataideteoksia: riippumaton näköisiä lekottelu-paikkoja ja "kiipeilytelineitä".
Guggenheimin vaihtuvan näyttelyn tähtenä oli tällä kertaa Yoko Ono. Hänen näyttelyynsä kuului julkisuuden henkilöiltä kerättyä hengitystä ( = lasipulloja, joihin julkkikset ovat hönkäisseet), videoita ihmisten hanureista ynnä muuta hauskaa. Edes alakerran viini-tarjoilut eivät auttaneet ymmärtämään tätä taidelajia.
Loppuun voisi todeta, että parhaimmillaan Guggenheim on ulkoa katsottuna – ja se on jopa ilmaista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti