tiistai 22. huhtikuuta 2014

Bertiz eli tuttavallisemmin Herbertti, on noussut meidän suosikiksi leipomo-kategoriassa. Paikka sijaitsee kätevästi meidän kotimatkan varrella, joten töiden jälkeen mukaan tarttuu usein smoothie tai pari keksiä. Näiden lisäksi leipomosta saa esimerkiksi tuoretta leipää, kahvia ja suomalaiseen makuun sopivia makeita leivoksia erittäin kohtuulliseen hintaan.



Bertizin aukioloajoista pystyi myös pääsiäisen aikaan päättelemään, miten pyhä päivä on kyseessä. Jos leipomo oli kiinni, ei ollut toivoakaan, että muutkaan kaupat tai kuppilat olisivat auki. Paikka siis palvelee aamusta iltamyöhään ja plussaa myös siitä, että henkilökunta puhuu edes jonkinlaista englantia.


Ainut miinus siitä, että taidetaan olla henkilökunnan mielestä inhottavia asiakkaita, kun tilataan aina smoothieta tai tuorepuristettua mehua, ja niiden tekemisessä kestää aivan toivottoman kauan ja muut asiakkaat joutuvat odottamaan…  Miinus taitaakin tulla siis meille!

Miia tyhjentää usein myös lompakkonsa kolikkopuolen Herbertissä - ja myyjät tykkää taas entistä enemmän! 


Suosikit-tägin alta löytyvät meidän feivöritti kohteet Bilbaosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti